Junioreiden Suomen mestaruudet ratkottiin Oulussa – Forsmanilta maailmanluokan suoritus

Frisbeegolfin junioreiden SM-kilpailut pelattiin Oulun Meri-Toppilan frisbeegolfpuistossa 7.–9. elokuuta. Vaihtelevista ja paikoin haastavistakin olosuhteista tunnettu rata tarjosi jälleen runsaasti käänteitä. MJ18-luokassa Max Forsman nappasi mestaruuden maailmanluokan suorituksella, MJ15-luokassa kultaa juhli Jyrki Mustakallio. FJ18-luokan mestaruus jaettiin Kiira Kostamon ja Sanni Korhosen kesken, ja FJ15-luokassa mestariksi kruunattiin Aamu Ahtiainen.

Forsmanilta maailmanluokan suoritus MJ18-luokassa

Junioreiden SM-kilpailut käytiin 7.–9. elokuuta Meri-Toppilan frisbeegolfpuistossa Oulussa. Jo legendaksi muodostuneet ”Toppilan tuulet” olivat läsnä etenkin kahtena ensimmäisenä kilpailupäivänä. Haastavat olosuhteet eivät kuitenkaan estäneet huippusuorituksia, ja 146 kilpailijan joukosta nousi viikonlopun aikana esiin jopa maailmanluokan tuloksia.

MJ18-luokan Suomen mestaruuden nappasi Max Forsman huimalla suorituksella. Forsman pelasi kilpailun yhteistulokseen -30 ja kirjautti kilpailuratingikseen peräti 1039. Suorituksen tasosta kertoo paljon se, että avoimen luokan Suomen mestaruus voitettiin Joensuussa 1046 pisteen kilpailuratingilla.

Hopealle nousi Juuso Rämä vain kaksi heittoa Forsmanin voittotuloksesta. Pronssimitalin nappasi Ville Von Hertzen. Mitalikamppailu säilyi tiukkana läpi finaalikierroksen, ja lopulliset ratkaisut nähtiin vasta kilpailun viimeisillä väylillä.

MJ18-luokan taso oli juuri niin kova kuin ennakkoon odotettiin. Suomalaisten junioripelaajien taso on maailman huippua, ja se näkyi myös SM-kilpailuissa. Useat pelaajat pystyivät tärkeillä hetkillä pelaamaan selvästi yli oman ratingtasonsa ja venymään huippusuorituksiin.

Mitalikolmikosta ainoastaan Von Hertzenillä oli aiempaa SM-mitalimenestystä. Hän saavutti vuonna 2024 hopeaa MJ15-luokassa. Forsmanille ja Rämälle Meri-Toppilan mitalit olivat uran ensimmäiset SM-tasolla.

Mustakallio mestariksi MJ15-luokassa

Nuorempien poikien MJ15-luokassa Suomen mestaruuden nappasi Jyrki Mustakallio. Avauskierroksen jälkeen Mustakallio oli yhden heiton päässä kärjestä, mutta nousi toisen kierroksen huippusuorituksellaan kilpailun johtoon. Finaalikierroksen suoritus riitti lopulta Suomen mestaruuteen.

Hopeamitalit jaettiin Jami Nurhosen ja Iivari Bäckströmin kesken. Kaksikko jäi vain kaksi heittoa Mustakallion voittotuloksesta.

Myös MJ15-luokassa kaikki mitalistit nousivat ensimmäistä kertaa SM-mitaleille. Mustakallio kilpaili aiemmin tänä vuonna junioreiden MM-kilpailuissa Pennsylvaniassa ja sijoittui kilpailussa 18:nneksi.

Yleisöä seisomassa radalla, taustalla vihreitä puita.
Jyrki Mustakallio otti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Kuva: SFL / Hanne Tolvanen

Tyttöjen mestaruudet ratkottiin Meri-Toppilassa

FJ18-luokassa Suomen mestaruus jaettiin Sanni Korhosen ja Kiira Kostamon kesken. Kilpailun päätyttyä Kostamo kruunattiin alun perin mestariksi yhden heiton erolla Korhoseen. Viimeisellä väylällä virallinen toimitsija tulkitsi Kostamon heiton jääneen pelialueelle, mutta tilanteesta tehtiin kilpailun jälkeen protesti.

SFL:n käsittelyssä protesti todettiin aiheelliseksi ja heitosta olisi kuulunut antaa OB-rangaistus. Rangaistuksen myötä Kostamo ja Korhonen olisivat päätyneet tasatulokseen ja mestaruus olisi ratkaistu ratkaisupelissä. Koska ratkaisupeliä ei ollut enää mahdollista järjestää, SFL:n päätöksellä Suomen mestaruus jaettiin Kostamon ja Korhosen kesken.

Mestaruuksien myötä viime vuoden hopeamitalisti Korhonen ja pronssimitalisti Kostamo kirkastivat mitalinsa kultaisiksi. Pronssille sijoittui ensimmäistä kilpailukauttaan pelaava Kira Lång, jolle SM-mitali oli uran ensimmäinen.

Viime vuonna jakamatta jäänyt FJ15-luokan mestaruus saatiin Meri-Toppilassa jälleen jakoon, kun Aamu Ahtiainen heitti itsensä Suomen mestariksi. Ensimmäistä kilpailukauttaan pelaava Ahtiainen pelasi erinomaisen kilpailun omaan tasoonsa nähden ja pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta.

Ensimmäistä kilpailukauttaan pelaava Aamu Ahtiainen juhli FJ15-luokan Suomen mestaruutta Meri-Toppilassa. Kuva: SFL / Hanne Tolvanen

Junioreiden SM-kilpailut 2026 – Tulokset

  • MJ18
    • 1. Max Forsman (-30), Puskasoturit
    • 2. Juuso Rämä (-28), Puskasoturit
    • 3. Ville Von Hertzen (-26), Oriveden frisbeegolf
    • 4. Konsta Elonen (-25), Friba-Tikat
    • 5. Kalle Kela (-24), Rovaniemen Rolffarit

MJ18-luokan lopputulokset.

  • MJ15
    • 1. Jyrki Mustakallio (-26), Porvoon frisbeegolfseura
    • T2. Jami Nurhonen (-24), Joen Liitokiekko
    • T2. Iivari Bäckström (-24), Hämeenlinnan Discaajat
    • 4. Elias Kannisto (-17), Jyväskylän Liitokiekkoilijat
    • 5. Onni Peura (-15), Karkkilan Frisbeegolfkerho

MJ15-luokan lopputulokset.

  • FJ18
    • T1. Sanni Korhonen (+17), Siikaisten Sisu
    • T1. Kiira Kostamo (+17), Vuorelan Veikot
    • 3. Kira Lång (+54), Porvoon Frisbeegolfseura

FJ18-luokan lopputulokset.

  • FJ15
    • 1. Aamu Ahtiainen (+29), Jyväskylän Liitokiekkoilijat

FJ15-luokan lopputulokset.

Kuvia kilpailusta löydät SFL:n kuvapankista.