Saarinen ja Anttila frisbeegolfin SM-kilpailuiden kärkipaikoilla

Frisbeegolfin SM-kilpailut jatkuivat tänään perjantaina 4.8.2023 Lahdessa, Mukkulan frisbeegolfradalla. Tapahtuma on osa monilajitapahtuma SM-viikkoa. Nelipäiväinen tapahtuma huipentuu sunnuntaina 6.8. pelattavaan finaalikierrokseen.

Saarinen johtaa naisten avoimen luokan kilpailua

Naisten avoimessa luokassa toiselle kierrokselle suunnattiin asetelmasta, jossa Silva Saarinen (Riihimäen Frisbeegolf) ja puolustava mestari Eveliina Salonen (Tampereen frisbeeseura) jakoivat kärkipaikkaa kahden heiton erolla Emilia Kallioon (Siikaisten Sisu) ja kolmen heiton erolla Heidi Laineeseen (Hämeenlinnan Discaajat) nähden.

Kärkikaksikko avasi perjantaina tasaisesti, ja eteni tasatahtiin toisen kierroksen ensimmäiset kolme väylää. Neljännen väylän birdie nosti kuitenkin Saarisen kärkipaikalle yksin, Salosen heitettyä vastaavaan paikkaan bogeyn. Saarinen jatkoi kierrosta eteenpäin huimalla tahdilla, ja oli parhaimmillaan kahdeksan heiton karkumatkalla ja kierroslukemissa 4 alle parin. Loppukierroksen kaksi tuplabogeyta kuitenkin veivät Saarisen lopulta kierrostulokseen E (0). Kahden päivän jälkeen Saarinen on kokonaistuloksessa 124 heittoa (+2) ja johtaa kilpailua viiden heiton marginaalilla.

Silva Saarinen SM-kilpailuiden toisella kierroksella. Kuvaaja: Marika Salmi.

Saarisen kanssa saman kierrostuloksen pelasi perjantaina luokan viisinkertainen Suomen mestari Henna Blomroos (Rauman Frisbee). Blomroos paransi kierrostulostaan torstailta seitsemän heiton verran, ja siirtyi kokonaistuloksissa Saarisen jälkeen kakkospaikalle (+7). Salonen on kolmantena (+8) ja Laine neljäntenä (+10).

Kärkinelikon jälkeen viidentenä on Porvoon Frisbeegolfseuran Olivia Kindstedt lukemissa 16 yli parin.

Naisten avoimen luokan kärki suuntaa kolmannelle kierrokselle lauantaina 5.8. klo 9.30.

Tilanne 2. kierroksen jälkeen (TOP10):

1. Silva Saarinen (Riihimäen Frisbeegolf), +2
2. Henna Blomroos (Rauman Frisbee), +7
3. Eveliina Salonen (Tampereen frisbeeseura), +8
4. Heidi Laine (Hämeenlinnan Discaajat), +10
5. Olivia Kindstedt (Porvoon Frisbeegolfseura), +16
6. Emilia Kallio (Siikaisten Sisu), +18
T7. Marianne Jakonen (Talin Tallaajat), +20
T7. Tinja Väisänen (Rauman Frisbee), +20
T9. Jenni Karppinen (Frisbeegolfseura FORE Turku), +21
T9. Anni Mäkelä (Frisbeegolfseura FORE Turku), +21

Anttilalla avoimessa luokassa kuuden heiton johto

Avoimen luokan toiselle kierrokselle lähdettiin kärjen osalta tasatilanteesta. Jaetulla johtopaikalla olivat avauspäivän jälkeen viime vuoden Suomen mestari Niklas Anttila (Vuorelan Veikot) sekä viime vuonna Anttilan jälkeen SM-hopealle heittänyt Teemu Lampainen (Nousten Frisbeegolf) tuloksella 8 alle parin. Jaetulla kolmannella sijalla olivat puolestaan Ville Ahokas (Lords of Discgolf) ja Miro Ryhänen (FrisbeeGolfClub Hyrylä) tuloksella 7 alle parin.

Toisena kilpailupäivänä Anttila ja Lampainen avasivat kierroksensa melko tasatahtiin, mutta ilman bogey-tuloksia koko kierroksen läpi pelannut Anttila vahvisti lopulta asemaansa johdossa. Ennen neljää viimeistä väylää kaksikon välinen ero oli kaksi heittoa, mutta Lampaisen väylältä 15 pelaama bogey ja viimeisen väylän tuplabogey kasvattivat lopussa eron kuuden heiton suuruiseksi. Näin Anttila suuntaa kohti kolmatta kierrosta kokonaistuloksella 105 heittoa (-17), Lampaisen ollessa toisena (-11).

Niklas Anttila Lahden SM-kilpailuiden toisena kilpailupäivänä. Kuvaaja: Marika Salmi

Anttilan ja Lampaisen takana tuloslistalla nähtiin perjantaina paljon liikehdintää. Kristian Kuoksa (Oulun frisbeeseura) nousi kolme sijaa ylöspäin kolmanneksi (-10). Kaiken kaikkiaan 13 pelaajaa on kuitenkin vain 1-4 heiton päässä pronssisijasta. Yhden heiton päässä tuloksella -9 nelossijaa jakavat puolestaan Ryhänen, Rasmus Saukkoriipi (Nousten Frisbeegolf) ja Lauri Lehtinen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat).

Avoimen luokan kärkiryhmä avaa kolmannen kierroksensa lauantaina 5.8. klo 16.

Tilanne 2. kierroksen jälkeen (TOP10):

1 . Niklas Anttila (Vuorelan Veikot), -17
2. Teemu Lampainen (Nousten Frisbeegolf), -11
3. Kristian Kuoksa (Oulun frisbeeseura), -10
T4. Miro Ryhänen (FrisbeeGolfClub Hyrylä), -9
T4. Rasmus Saukkoriipi (Nousten Frisbeegolf), -9
T4. Lauri Lehtinen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat), -9
7. Eemi Pantsari (Joen Liitokiekko), -8
8. Pyry Joutsen (West Coast Disc Golfers), -7
T9. Aapo Karhi (HH Sports Club), -6
T9. Kasperi Kivimäki (05 Discgolf), -6
T9. Onni Ruusunen (Harjavallan DiscGolf), -6
T9. Väinö Mäkelä (Frisbeegolfseura FORE Turku), -6
T9. Nestori Tuhkanen (Mikkelin Frisbeegolf), -6
T9. Eetu Tuominen (Lempäälän Kiekko Disc Golf), -6
T9. Teemu Talikainen (FrisbeeGolfClub Hyrylä), -6
T9. Ville Ahokas (Lords of Discgolf), -6

Näin seuraat SM-kisoja

Tulospalvelu

Kuvia kilpailusta

Naisten avoimen luokan lähdöt ovat päivittäin klo 8.30-9.30 välillä ja avoimen luokan lähdöt klo 10.00-16.00 välillä. Perjantaista sunnuntaihin luokkien lähdöt ovat luokittain käännetyssä tulosjärjestyksessä.

Kilpailukierroksista on saatavilla suorat lähetykset jokaiselta kilpailupäivältä. Kierrokset 1-3 ovat kokonaisuudessaan nähtävissä Disc Golf Stream -alustalla. Molempien luokkien finaalikierroksen lähetykset näytetään ilmaiseksi Yle Areenassa sekä koosteina Ylen SM-viikkojen tv-lähetyksissä. Ylen lähetyksen tuottaa Disc Golf Stream yhdessä Ylen tuotannon kanssa. Lisäksi kierroksista julkaistaan jälkituotannot Youtubeen. 

Kilpailun livetuloksia voi seurata Disc Golf Metrixissä ja Udisc Livessä.

Frisbeegolfin SM-kilpailuiden viralliset sosiaalisen median kanavat ovat Facebook ja Instagram.

Tapahtuma on osa monilajitapahtuma SM-viikkoa. Voit tutustua SM-viikon koko ohjelmaan ja lajikattaukseen täällä.SM-viikkoa voi myös seurata sosiaalisessa mediassa: FacebookissaYoutubessa sekä Instagramissa ja Twitterissä.