Pituusheiton SM-kilpailussa nähtiin ennätyksiä

Vuoden 2024 arvokisakausi päättyi pituusheiton SM-kilpailuihin 6.10. Keuruulla. Vaikka olosuhteet olivat haastavat, kilpailussa nähtiin tiukka kamppailu mitaleista sekä useita uusia Suomen ennätyksiä.

Maaginen 200m raja rikottiin Suomessa vihdoin

Avoimessa luokassa nähtiin vihdoin Suomessa yli 200m heitto, kun Julius Lehti onnistui viimeisellä yrityksellään heittämään hurjan 201,80m kaaren. Hämeenlinnan Discaajien Lauri Hämäläinen ja Ilkka Tikkala saivat tällä kertaa tyytyä hopea- ja pronssimitaliin. Hämäläisen ja Tikkalan tulokset olivat hyviä, mutta eivät tällä kertaa riittäneet korkeimmalle podiumpaikalle. Hämäläisen pisin heitto kantoi 189,7m, Tikkala jäi niukasti pronssille 184,8m heitolla.

Frisbeegolfseura 7k:n Julius Lehti kirkasti Salon vuoden 2022 SM-kilpailujen pronssin nyt kultaiseksi. Yli 200m heitto oli tuolloin jo todella lähellä, Lehden paras tulos aiemmista kilpailuista on 198,20m. Tämän vuoden kilpailuissa heitetty 201,80m heitto on pisin Suomessa heitetty heitto lajin historiassa.

Maaginen 200m rajan rikkoutuminen oli todella lähellä jo vuoden 2018 pituusheittokilpailuissa Antti Kotilaisen 199m heitolla sekä 2022 vuoden kilpailuissa Salossa Ilkka Tikkalan toimesta 199,10m heitolla. Pisimmästä suomalaisen heittämästä heitosta vastaa edelleen Juho Rantalaiho Yhdysvalloissa heitetyllä 209m heitolla.

Naisten luokan voitto senteistä kiinni

Naisten luokassa voittokamppailu käytiin Iina Salmisen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) sekä Jenna Hirsimäen (FrisbeeGolfClub Hyrylä) välillä. Molemmilla oli tähtäimessä myös naisten yli 35v luokan Suomen ennätys, 88,69m. Tuija Kohosen hallussa oleva ennätys on ollut voimassa aina vuodesta 1997 asti. Kilpailu oli todella tiukka, SM-kulta sekä uusi Suomen ennätys meni lopulta Jenna Hirsimäelle tuloksella 98,80m. Salminen jäi hopealle vain 30cm päähän jääneellä 98,50m heitolla.

Kilpailun kulkua tarkastellessa nähdään että Salminen heitti oman pisimmän heittonsa 98,50m ennen Hirsimäen 98,80m heittoa. Suomen ennätys vaihtoi omistajaa kilpailun aikana kahdesti ja voitto oli todellakin lopulta senteistä kiinni.

Junioriheittäjät lukuisiin Suomen ennätyksiin

Vaikkakin SM-mitaleista kamppailtiin miesten ja poikien kanssa keskenään, junioreilla oli mahdollisuus rikkoa ennätyksiä omissa ikäluokissaan. Alle 17v poikien luokan Suomen ennätyksen omiin nimiinsä nappasi Onni Inkiläinen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) huimalla 165,50m kaarella. Vili Viitasen vuoden 2022 ennätys, 163,20m päihitettiin reilulla kahdella metrillä.

Vuotta nuorempien luokassa, alle 16v pojissa uudesta Suomen ennätyksestä vastaa Lauri Huhdanpää (Parkanon Urheilijoiden Kiekonnakkelijat). Huhdanpää onnistui omassa suorituksessaan parhaiten heti finaalin alussa, heittäen pisimmän kaarensa aina 153,30m asti. Ennätyksiä nähtiin myös vielä nuoremmissa pojissa. Alle 12v poikien luokassa Harry Kovanen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) heitti 117,70m, rikkoen Riku Kontion 80,51m ennätyksen kymmenillä metreillä. Vielä vuotta nuorempiin mentäessä Saarijärven frisbaajien Leo Tarvainen teki uuden ennätyksen alle 11v poikien luokkaan tuloksella 93,40m.