Parifrisbeegolfin Suomen mestarit kruunattiin Saarijärvellä

Parifrisbeegolfin SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Saarijärvellä Kusiaismäen frisbeegolfradalla. Mestaruudet ratkottiin yhteensä viidessä eri luokassa.

Talikainen ja Ryhänen pitivät asemansa

Avoimessa luokassa finaalikierrokselle suunnattiin tilanteesta, jossa FrisbeeGolfClub Hyrylän pari Teemu Talikainen ja Miro Ryhänen johtivat kilpailua yhden heiton erolla Tuukka Lappiin (Pieksämäen Ohiheittäjät) ja Kasperi Pakariseen (Deep in the Forest) nähden.

Päivän parhaasta kierrostuloksesta vastasi kuitenkin jaetulta kahdeksannelta sijalta finaaliin suunnannut Joen Liitokiekon pari Sammy Pylkki ja Konsta Vanhanen. Kaksikko tykitti kierroksen aikana muun muassa kaksi hole-in-onea ja yhden eaglen. Hienolla, 15 alle parin tulokseen päätyneellä kierroksellaan Pylkki ja Vanhanen tekivät tiukat pohjalukemat tunnin myöhemmin liikkeelle lähteneille kärkipareille.

Viimeisenä ryhmänä kierrokselle lähteneet kärkiparit Talikainen ja Ryhänen sekä Lappi ja Pakarinen vastasivat haasteeseen vakuuttavasti. Talikainen ja Ryhänen heittivät päätöskierroksensa lukemiin 12 alle parin, ja säilyttivät johtoasemansa loppuun saakka. Suomen mestaruuteen oikeuttanut yhteistulos oli 145 heittoa (-24) . Lappi ja Pakarinen heittivät kierroslukeman 11 alle parin, ja jakoivat yhteistuloksissa hopeasijan Pylkin ja Vanhasen kanssa yhteistuloksella 147 heittoa (-22).

Myllymäki ja Lampela MJ18-luokan mestaripari

MJ18-luokassa Severi Myllymäki (West Coast Disc Golfers) ja Rasmus Lampela (Perhonjokilaakson Frisbeegolf) lähtivät päätöspäivään kuuden heiton johtomarginaalin turvin. Kaksikko oli junioriluokan pareista parhaassa vireessä myös sunnuntaina, ja karkasi Suomen mestaruuteen kokonaistuloksella 146 heittoa (-23).

Mittelö kakkossijasta oli tiukka. Jaetulle SM-hopealle sijoittuivat lopulta Loviisan Frisbeegolfin pari Peetu Uotinen ja Anton Henriksson sekä Deep in the Forestin Veeti Saastamoinen ja Jonni Herranen. Kumpikin pari päätti kisaviikonloppunsa yhteistulokseen 154 heittoa (-15).

Kuva: Kimmo Kuisma

Teiskonen ja Benlamine naisten avoimen luokan mestareiksi

Naisten avoimessa luokassa Frisbeegolfseura FORE Turkua edustava pari Jennika Teiskonen ja Saara Benlamine suuntasi sunnuntain kierrokselle neljän heiton johtoaseman turvin Oulun frisbeeseuran Jenni Engströmiin ja Julia Haaraniemeen nähden.

Finaalikierroksella parien välinen ero pysyi tasaisena. Teiskonen ja Benlamine pitivät johtoasemansa loppuun saakka, vaikka viimeisen väylän tuplabogey kavensikin voittomarginaalin lopulta yhteen heittoon. Läpi kisaviikonlopun voittotaistelussa tiukasti mukana ollut pari kruunattiin näin Suomen mestareiksi yhteistuloksella 183 heittoa (+14). Engström ja Haaraniemi nappasivat puolestaan SM-hopeaa (184, +15).

Jaetulle pronssisijalle sijoittuivat lopulta Jenny Pujol (Skogby IK Discgolf) ja Suvi Ylipuranen (Arctic Circle Disc Golf) sekä Kia Snellman (Padasjoen Frisbeegolf) ja Millis Sommarberg (Puskasoturit) tuloksella 187 heittoa (+18).

MP40-luokan mestareiksi Saukko ja Heinämäki

Päivän tiukin voittokamppailu nähtiin MP40-luokassa. Rovaniemen Rolffarien pari Jani Saukko ja Petri Heinämäki sekä Markus Mäntylä (Tampereen Frisbeeseura) ja Peksi Luoma (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) heittivät kumpikin yhteistuloksen 155 heittoa (-14), ja jakoivat viimeisen väylän jälkeen kärkisijaa.

Tasatilanteessa ratkaisu siirtyi sudden death -ratkaisupeliin. SM-kullan kohtalo selvisi toisella jatkoväylällä Rovaniemen kaksikon hyväksi. Saukolle ja Heinämäelle siis SM-kultaa, Mäntylälle ja Luomalle hopeaa. SM-pronssia nappasivat Joni Luumi (FrisbeeGolfClub Hyrylä) ja Tapani Aulu (Tomoottajat Disc Golf) tuloksella 159 heittoa (-10).

Kuva: Kimmo Kuisma

Helin-Harinen ja Rajala FP40-luokan mestaripari

FP40-luokassa Heidi Helin-Harisen (Valkeakoski Disc Golf) ja Nina Rajalan (Järvenpään Frisbeegolf) johtoasema piti, ja kaksikko nappasi SM-kultaa yhteistuloksella 184 heittoa (+15). Tasaisen finaalikierroksen päätteeksi SM-hopealle nousi Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) ja Kristiina Sylman (Talin Tallaajat) tuloksella 189 heittoa (+20). SM-pronssille sijoittuivat puolestaan Soile Mutikainen (Disc Golf Hyvinkää) ja Mari Kaipio (Puska Puttaajat) tuloksella 193 heittoa (+24).

Kuva: Kimmo Kuisma

Linkit ja lisätietoja: