Parifrisbeegolfin mestaruudet ratkottiin Keuruulla

Kotimaan arvokisakausi jatkui 20.-21. syyskuuta parifrisbeegolfin mestaruuskilpailuilla. Keuruulla, Keurusselän liikuntapuistossa mitaleista ja mestaruuksista kilpaili lopulta 63 paria viidessä eri kilpailuluokassa. Kilpailun järjestäjinä toimi Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät.

Avoimen luokan mestaruus ratkottiin jatkoväylillä

Parifrisbeegolfin avoimen luokan vuoden 2025 mestaruus ratkottiin vasta jatkoväylillä. Koko kilpailun ajan kärjen tuntumassa pysyneet parit Joni Peltonen (Linnan Mando DG) & Kasperi Pakarinen (Vuorelan Veikot) sekä Perhonjokilaakson Frisbeegolfin edustajat Eemil ja Rasmus Lampela olivat kolmen kierroksen jälkeen tasoissa tuloksella -19.

Lampelat onnistuivat finaalikierroksella kirimään kolmen heiton eron kiinni ja mestaruutta lähdettiin viime vuoden tapaan ratkomaan jatkoväylille.

Jatkoväylillä Lampelat onnistuivat tasoihin nousun lisäksi kampeamaan itsensä aina voittoon saakka. Kärkikaksikko oli lopulta melko selvästi muita edellä, sillä pronssia napanneet Lords of DiscGolfin Nikola Arkko ja Miio Hämäläinen jäivät kahdeksan heiton päähän, tulokseen -11.

Puolustavat mestarit Juuso Timonen (Linnan Mando DG) ja Valtteri Rouhe (Linnan Mando DG) saivat tällä kertaa tyytyä jaettuun neljänteen sijaan.

Rasmus Lampela ja Eemil Lampela nousivat kultaan jatkoväylien jälkeen. Kuva: SFL / Emmi Leppänen

Naisten luokan mestareista ei epäselvyyttä

Naisten luokan mestareita ei tarvinnut ratkoa jatkoväylille saakka. Frisbeegolf Petäjäveden Iida Lehtomäki sekä Hämeenlinnan Discaajien Heidi Laine olivat ylivoimaisia voittajia Keurusselän frisbeegolfpuistossa. Lehtomäki & Laine pelasivat lopulta kokonaistuloksen -2, joka riitti voittoon huimalla 16 heiton marginaalilla.

Johtoasema oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kuitenkin vain yksi heitto. Toisella kierroksella ero kasvoi seitsemään heittoon. Finaalikierroksella mestaruuspari oli omaa luokkaansa. Hopeiset mitalit jaettiin Tiina Korvelle (Sipoon Discstroyers) ja Jenna Hirsimäelle (Talin Tallaajat). Korve ja Hirsimäki olivat ennakkoon Lehtomäen ja Laineen suurimmat haastajat. Vaikka tällä kertaa kultamitalit karkasivat, jaettuun kolmanteen sijaan oli peräti 13 heiton ero.

Kolmas sija ja pronssiset mitalit jaettiin Kristiina Sanderin (Puskasoturit) & Kia Snellmannin (Padasjoen Frisbeegolf) sekä Vera Hynysen (Tampereen frisbeeseura) ja Kirsi Heikkisen kesken (Frisbeegolfseura 7k).

Heidi Laine ja Iida Lehtomäki ottivat ylivoimaisen voiton naisten luokassa. Kuva: SFL / Emmi Leppänen

Junioreissa todella tasainen kilpailu

Vuorelan Veikkojen Jerkko Toppinen ja Topias Korhonen onnistuivat nappaamaan junioriluokassa kultaa tuloksella -5. Ensimmäisen kierroksen jälkeen matkaa kärkeen oli kaksi heittoa, toisella kierroksella kuitenkin Toppinen ja Korhonen onnistuivat kiilaamaan kärkipaikalle. Kaksikko onnistui pitämään kiinni johtoasemastaan finaalikierroksen ajan, vaikka erot olivat lopulta todella pieniä.

Jaetulle toiselle sijalle nousseet Linnan Mando DG:n Veikko Luostarinen & Samuel Nurmi sekä Nooa Hynynen (Tampereen frisbeeseura) & Leevi Lähdesmäki (Ylöjärven Ryhti) jäivät vain yhden heiton päähän kärjestä. Viime vuonna Jimi Käpysen kanssa kultaa ottanut Leevi Lähdesmäki jatkaa mitaliputkeaan hopeisen mitalin kanssa.

Vaikka voitto menikin Toppiselle ja Korhoselle, hopeaa napanneet Luostarinen ja Nurmi lähtivät kilpailuun heikoimmalla pelaajaratingilla. Toinen sija näin kovien vastustajien kesken on erinomainen suoritus.

Junioreissa käytiin todella tiukka kamppailu, mestaruus meni Jerkko Toppiselle ja Topias Korhoselle. Kuva: SFL / Emmi Leppänen

Tapani ja Jarmo Aulu kirkastivat vihdoin mitalinsa

MP40-luokassa Tomottajien Tapani ja Jarmo Aulu onnistuivat vihdoin kirkastamaan hopeiset mitalit kultaisiin. Kilpailuun hienoisena ennakkosuosikkina lähtenyt kaksikko oli ensimmäisen kierroksen jälkeen erinomaisessa asemassa, vain heiton päässä kärjestä. Toisella kierroksella kaksikko pelasi selvästi luokan parhaimman kierroksen ja nousi kärkeen viiden heiton erolla.

Finaalikierroksella kilpakumppanit onnistuivat kuromaan eroa kiinni jonkin verran. Mestaruus irtosi lopulta kolmen heiton erolla, tuloksella +2. Hopeamitalit matkaavat Antti Hynysen (Tampereen frisbeeseura) ja Harri Lähdesmäen (Ylöjärven Ryhti) matkaan.

Podiumin muista paikoista käytiin todella tiukka kamppailu, sillä pronssia napanneet Markus Mäntylä (Tampereen frisbeeseura) ja Mikko Järvinen (Liitokiekkoseura Mustavaris) jäivät vain heiton päähän toisesta sijasta. Kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä olleet Heikki Saunanen (Ähtärin Urheilijat) ja Raimo Saunanen (Team Spirit) jäivät neljänneksi, yhden heiton päähän pronssisesta mitalista.

Tapani Aulu ja Jarmo Aulu kirkastivat hopeiset mitalit kultaisiksi Keuruulla. Kuva: SFL / Emmi Leppänen

Puolustavat mestarit selvään voittoon

FP40-luokan hallitsevat mestarit Hannele Määttä (Tomoottajat) ja Terhi Tuorilainen (Rovaniemen Rolffarit) onnistuivat puolustamaan mestaruuttaan ja nousivat kultaan Keuruulla tuloksella +13.

Heti ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkipaikan napanneet hallitsevat mestarit pitivät asemansa aina kilpailun loppuun saakka. Toisen kierroksen jälkeen eroa toiseen sijaan oli jo kahdeksan heittoa. Ero kasvoi lopulta 12 heittoon, joten melkoisen ylivoimaisesta voitosta voi jo puhua.

Podiumille mestaruuskaksikon lisäksi kipusivat Nina Rajala (Mäntsälän Frisbeegolf) ja Heidi Helin-Harinen (Valkeakoski Disc Golf) hopealle, sekä Heidi Bergroth (Nousten Frisbeegolf) ja Riitta Savolainen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) pronssille.

Taistelu pronssimitalista oli hyvinkin tiukka, sillä neljänneksi jääneet Sinikka Bäck (Lohjan Liitokiekkoilijat) ja Annemari Lumppio (Nummelan frisbeeseura) jäivät vain kaksi heittoa podiumpaikasta.

Kilpailun tulokset löytyvät PDGA:n kilpailusivuilta. Kuvia löytyy Suomen frisbeegolfliiton kuvapankista tämän linkin takaa.

Hannele Määttä ja Terhi Tuorilainen puolustivat mestaruuttaan onnistuneesti. Kuva: SFL / Emmi Leppänen