Joukkuefrisbeegolfin SM-kilpailut pelattiin 6.–7. kesäkuuta Vaasassa. Kauden ensimmäiset Suomen mestaruudet ratkottiin Vanhan Vaasan ja Ristinummen frisbeegolfradoilla. Viikonlopun aikana kilpailijat pääsivät haastamaan toisensa useissa erilaisissa joukkue- ja paripelimuodoissa. Suomen mestaruutta juhlivat avoimessa luokassa Nummelan Frisbeeseura sekä sekaluokassa Vuorelan Veikot
Nummelan Frisbeeseura mestariksi avoimessa luokassa
Avoimessa luokassa mestaruudesta mittelöi kuusi joukkuetta. Pisimmän korren mittelössä veti Nummelan Frisbeeseura, joka voitti lopulta peräti kolmentoista heiton turvin hopealle sijoittuneen Hämeenlinnan Discaajat (HMLD). NFS:n joukkueessa pelasivat Aaro Tuomela, Oiva Päivänsalo, Joona Tuomela sekä Markus Arvela. HMLD:n joukkueessa heittivät Eemeli Nurminen, Ilkka Tikkala, Lauri Hämäläinen ja Marko Hämäläinen.
Järvenpään Frisbeegolf (JFG) heitti kolmanneksi, jääden kuuden heiton päähän HMLD:stä. JFG:n joukkueessa pelasivat Nico Kärkkäinen, Petri Valkeinen, Manu Wirman ja Eelis Immonen. Tampereen Frisbeeseura jäi niukasti mitaleitta.

Vuorelan Veikot juhli mestaruutta sekaluokassa
Vuorelan Veikot kirkasti viime vuoden hopeisen mitalin sekaluokassa ja vei voiton niukasti kolmen heiton erolla viime vuonna pronssia napanneesta ReTeen joukkueesta. Voittajajoukkueeseen kuului Aatu Kinnunen, Netta Leppäaho, Juuso Herranen ja Lauri Vehniäinen. ReTeen menestyksestä vastasivat Asta Hapulahti, Eero Dahl, Matti Salonen ja Henri Stenroos.
Joen Liitokiekko nappasi pronssia joukkueella Sammy Pylkki, Konsta Vanhanen, Niko Lehtonen ja Maria Pääkkönen, ja seura kirkasti täten viime vuoden neljännen sijan. Siikaisten Sisu jäi niukasti mitaleitta.

Seuraavat SM-mitalit jaossa Tampereella ensi viikonloppuna
Kotimaan arvokisakausi jatkuu heti tulevana viikonloppuna sekaparifrisbeegolfin SM-kisoilla Tampereella. Tampere Disc Golf Centerillä 13.-14.6. pelattava kilpailu tarjoaa kotimaan kisaajille jälleen mahdollisuuden kilpailla maailmanluokan radalla.
Joukkuefrisbeegolfin SM-kisojen tulokset löytyvät Disc Golf Metrixistä. Kuvia kilpailusta tullaan julkaisemaan Suomen frisbeegolfliiton kuvapankkiin.