Keuruulla kisataan sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailut 3.-4.6.

SM-kisojen täyteinen kesä jatkuu, kun sekaparifrisbeegolfin Suomen mestaruuksista kilpaillaan Keuruulla Keurusselän Frisbeegolfpuistossa 3.-4. kesäkuuta.

Sekaparifrisbeegolfin SM-kisoissa pelataan yhteensä kolme kilpailukierrosta vaihtelevin pelimuodoin. Avauskierroksella väylät 1–7 pelataan tough shot -tyylillä ja väylät 8–18 modified alternate shotilla. Toisella kierroksella käytössä ovat modified alternate shot väylillä 1–7 ja best shot väylillä 8–18. Sunnuntain päätöspäivä pelataan väliaikalähdöillä ja käytössä on max 2 best shot.

Kilpailuun on ilmoittautunut toistaiseksi yhteensä 33 paria kolmessa eri luokassa. Luokat ovat MPO, MP40 ja MP50.

Viime vuoden MPO-luokan mestarit Tinja Väisänen (Rauman Frisbee) ja Tuukka Kivioja (Tomoottajat Disc Golf) eivät ole Keuruulla mukana, joten mestaripari vaihtuu. Myöskään vuosi sitten hopeaa voittaneet Heidi Laine (Hämeenlinnan Discaajat) ja Sasu Rökman (Hämeenlinnan Discaajat) eivät ole tällä kertaa mukana. Viime vuoden pronssipari Tampereen frisbeeseurasta, Toni Järvenpää – Noora Siikala, on sen sijaan kisaamassa. Toukokuun puolivälissä masterien SM-pronssia FP40-luokassa voittanut Annemari Lumppio (Nummelan frisbeeseura) on mukana parinsa Marko Lumppion (Nummelan frisbeeseura) kanssa.

Kuva sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailuista 2022 Valkeakoskelta. Kuva: SFL / Jarno Mäkinen

Vuoden takaiset MP40-luokan mestarit, Valkeakoski Disc Golfin Heidi Helin-Harinen ja Jari Lahtinen puolustavat mestaruuttaan Keuruulla. Pari Nina Rajala (Järvenpään Frisbeegolf) – Riku Tähtinen (Pieksämäen Ohiheittäjät) metsästää toista mestaruuttaan. Ensimmäinen tuli vuonna 2018. He ovat voittaneet sekapareissa lisäksi SM-hopeaa vuosina 2019 ja 2022 ja pronssia vuosina 2020 ja 2021, joten kyseessä on kovan tason menestyskaksikko.

Vuonna 2019 avoimen luokan mestaruuden voittaneet Hannele Määttä (BSC Disc Golf Team) ja Jarmo Aulu (Tomoottajat Disc Golf) ovat nyt mukana MP40-luokassa. Viime vuoden MP40-pronssimitalipari, Team Hipon Ville Piippo – Susanna Lindqvist on myös mukana mittelemässä mitaleista.

Kirsi Kaikkonen (Lohjan Liitokiekkoilijat) on voittanut sekapareissa MP50-luokan mestaruuden peräti kolme kertaa (2019, 2021 ja 2022) eri parien kanssa. Nyt Kaikkosen parina on Heikki Savolainen (Talin Tallaajat), jonka kanssa hän nappasi kultaa vuosina 2019 ja 2021. Vuoden 2020 mestaripari ja vuosina 2021–22 pronssia voittaneet Maco Moilanen (Joroisten Urheilijat) ja Taina Ylelä (Joroisten Urheilijat) antavat kovan haasteen. Kaksi hopeaa ja yhden pronssin voittanut Piitu Hollemo (Team Hippo) saapuu myös Keuruulle kisaamaan voitosta, tällä kertaa parinaan Kari Vesala (Talin Tallaajat).

Lisätietoja, ilmoittautuneet ja tulospalvelu Disc Golf Metrixissä.