Junioreiden SM-kilpailut huipentuivat helteisessä Jyväskylässä

Frisbeegolfin junioreiden SM-kilpailut huipentuivat tänään sunnuntaina Jyväskylässä. Helteisen päivän ohjelmassa oli väliaikalähdöin pelattu finaalikierros.

Talikainen kiri MJ18-luokan ykköseksi

MJ18-luokan kilpailua johti avauspäivän jälkeen Onni Ruusunen (Harjavallan DiscGolf) kahden heiton erolla Teemu Talikaiseen (FrisbeeGolfClub Hyrylä) ja kuuden heiton erolla Justus Sarveen (Hämeenlinnan Discaajat) nähden.

Finaalikierroksen alkupuoliskolla Ruusunen pelasi hivenen Talikaista paremmin, ja onnistui kasvattamaan johtonsa viiden heiton suuruiseksi. Kierroksen edetessä kaksikon välinen ero kuitenkin pieneni jälleen, ja väylän 15 jälkeen tilanne oli täysin tasan. Talikainen nakutti kierroksen loppuun vakuuttavan neljän birdien putken, ja karkasi näin Suomen mestaruuteen. Talikaisen voittotulos oli 161 heittoa (-22).

Ruusunen jäi Talikaisesta lopulta kolmen heiton päähän (19 alle parin) ja nappasi SM-hopeaa. Päivän parhaan kierrostuloksen 10 alle parin pelannut Topias Piirainen (Disc Golf Hyvinkää) kiri hienosti pronssille yhteistuloksella 17 alle parin.

MJ18-luokan kärkikolmikko. Kuva: SFL / Jouni Kallio

Forsberg FJ18-luokan mestaruuteen

FJ18-luokan tilanne ennen finaalikierrosta oli tiukka: Nelli Forsberg (Lohjan Liitokiekkoilijat) johti kilpailua jännittävästi vain kahden heiton erolla Sinna Talvensolaan (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) nähden.

Finaalikierroksella kilpailu kaksikon välillä lähti liikkeelle tasaisesti. Kierroksen puolivälin tienoilla Forsberg kuitenkin kasvatti johtoaan napattuaan par-tulokset väylille 8 ja 10. Kierroksen toisella puoliskolla Forsbergin johto piti, ja näin Lohjan Liitokiekkoilijoiden pelaaja nappasi ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

Forsbergin voittotulos oli 230 heittoa (+47). Talvensolan hopeatulos oli 237 heittoa (+54).

FJ18-luokan kärki. Kuva: SFL / Jouni Kallio

MJ15-luokassa tiukka mittelö mestaruudesta

MJ15-luokassa Oiva Päivänsalo (Veikkola Disc Golf Club) ja Toivo Turtia (Oulun frisbeeseura) olivat ennen päätöskierrosta kilpailun jaetulla kärkipaikalla. Finaalikierroksella kaksikon tasaväkinen mittelö SM-kullasta jatkui, ja pelaajien välinen ero pysyi läpi kierroksen 0-3 suuruisena. Viimeisen väylän jälkeen tilanne oli tasan: kumpikin pelaaja päätyi kolmen kierroksen jälkeen tulokseen 181 heittoa (-2).

Tasatilanteessa mestaruus päädyttiin ratkaisemaan sudden death -ratkaisupelillä. SM-kullan kohtalo selvisi lopulta ensimmäisellä jatkoväylällä Päivänsalon eduksi. Päivänsalolle siis SM-kultaa ja Turtialle hopeaa. Väinö Vanhanen (Kangasalan Voitto Disc golf) teki finaalikierroksella hienon nousun yhdeksänneltä sijalta ja sijoittui SM-pronssille (-1).

MJ15-luokan kärkikolmikko. Kuva: SFL / Jouni Kallio

Majurille FJ15-luokan SM-kultaa

FJ15-luokassa Suomen mestariksi kruunattiin Janni Majuri (Harjavallan DiscGolf). Majuri pelasi sunnuntaina SM-viikonlopun toiseksi parhaan kierroksensa 20 yli parin. Majurin SM-kultatulos oli 246 heittoa (+63).

FJ15-luokan voittaja. Kuva: SFL / Jouni Kallio

Linkit ja lisätietoja: