Heidi Laine ja Ilkka Tikkala pituusheiton Suomen mestareiksi

Frisbeen pituusheiton SM-kilpailut järjestettiin osana Salon SM-viikko-tapahtumaa perjantaina 1.7. Pituusheiton Suomen mestaruudet ratkottiin avoimessa ja naisten avoimessa luokassa.

Pituusheiton SM-kilpailuissa oli käytössä kaksi eri kilpailuareenaa. Aamupäivän alkuerä- ja semifinaalivaihe järjestettiin tilasto- ja ennätyskelpoisissa olosuhteissa Kiikalan lentopaikalla. Alkuerä- ja semifinaalikierroksilla kullakin osallistujalla oli käytettävissään viisi kilpailuheittoa.

Finaali kilpailtiin puolestaan Salo Golfin rangella. Finaalikierroksilla tehdyt tulokset eivät ole tilastokelpoisia. Finaaleissa kullakin heittäjällä oli käytettävissään kuusi kilpailuheittoa. Alkuerä- ja semifinaalien tulokset eivät siirtyneet finaalikierrokselle.

Avoimessa luokassa nähtiin pisin Suomessa heitetty pituusheitto

Avoimen luokan ensimmäisellä kierroksella kovimmasta tuloksesta vastasi Hämeenlinnan Discaajia edustava Ilkka Tikkala. Tikkala heitti pisimmän koskaan Suomen maankamaralla suoritetun pituusheiton 199,1 metriä. Aiemman ennätyksen, 199,0 metriä, heitti Antti Kotilainen (Kivijärven Kivekkäät) Oulussa vuonna 2018. Alkueräkierroksella 190 metrin rajapyykin rikkoivat myös Julius Lehti (Frisbeegolfseura 7k) 198,2 metrin heitolla sekä Kotilainen lukemin 191,9 metriä.

Ilkka Tikkala. Kuva: Timo Kulmala

Semifinaalikierroksella ratkottiin viisi finaalikierrokselle pääsevää heittäjää. Tällä kertaa nähtiin kaksi yli 190 metrin tulosta: Tikkala heitti 197,6 metriä ja Samuel Hänninen (Talin Tallaajat) 192,8 metriä. Muut finaalikierrokselle yltäneet heittäjät olivat Kotilainen (186,4 m), Lehti (180,4 m) sekä Oulun frisbeeseuraa edustava Juho Parviainen (177,6 m).

Heidi Laine rikkoi liki 37 vuoden ikään ehtineen Suomen ennätyksen

Naisten luokassa nähtiin alkueräkierroksella odotetusti uusi Suomen ennätys. Entinen, Tuija Jääskeläisen nimissä ollut luokan Suomen ennätys 106,8 metriä heitettiin syyskuussa 1985 Helsingissä. Uusista Suomen ennätyslukemista 151,9 metriä vastasi Lahden Frisbee Clubia edustava Heidi Laine. Alkuerässä toisiksi parhaiten heittänyt Emilia Kallio (Siikaisten Sisu) kirjautti nimiinsä puolestaan alle 19-vuotiaiden tyttöjen Suomen ennätyksen 122,4 metriä. Jenna Hirsimäki (Frisbeegolf Club Hyrylä) heitti parhaallaan 105,3 metriä. Naisten semifinaalikierros ei tuonut parannusta ennätyslukemiin.

Heidi Laine. Kuva: Timo Kulmala

Suomen mestareiksi Heidi Laine ja Ilkka Tikkala

Iltapäivän finaalikierros keräsi Salo Golfin lehtereille arviolta 300 hengen yleisön. Finaalikierrosta värittivät erittäin haastavat tuuliolosuhteet, jotka aiheuttivat vaikeuksia heittäjille.

Naisten kilpailussa mestaruustaisto käynnistyi jännittävissä merkeissä. Avauskierroksen pisimmästä kaaresta 118,2 metriä vastasi aamupäivällä SE-lukemat heittänyt Heidi Laine. Emilia Kallio haastoi kärkinimeä kuitenkin tiukasti 118,1 metrin heitollaan. Jenna Hirsimäki nappasi kolmospaikan haltuunsa 102,3 metrin tuloksella.

Seuraavat kierrokset eivät tuoneet muutoksia asetelmiin. Viimeisellä kierroksella Laine paransi vielä voittolukemiaan tulokseen 122,4 metriä. Suomen mestariksi kruunattiin näin Heidi Laine. SM-hopealle sijoittui Emilia Kallio ja pronssille Jenna Hirsimäki.

Naisten kärkikolmikko. Kuva: Tapani Aulu

Avoimessa luokassa aiemmin päivällä säväyttänyt Ilkka Tikkala jatkoi huimaa virettään ja nappasi johtopaikan haltuunsa heti finaalin avauskierroksella lukemin 166,5 metriä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena oli Samuel Hänninen (155,6 m) ja kolmantena Antti Kotilainen (153,0 m).

Toisella kierroksella finalisteista tulostaan onnistui parantamaan vain Kotilainen. Kivijärven Kivekkään heittäjä siirtyi kilpailun kakkospaikalle 159,6 metrin heitolla. Kolmas kierros toi mukanaan jälleen muutoksia tuloslistalle, kun Julius Lehti paransi tulostaan lukemiin 159,2 metriä. Heitollaan Lehti siirtyi kilpailussa Hännisen edelle kolmanneksi.

Seuraavilla kierroksilla haastavat tuuliolot vaativat veronsa, eikä tulosparannuksia enää nähty. Suomen mestaruuteen heitti siis Ilkka Tikkala ennen hopealle sijoittunutta Antti Kotilaista ja pronssille heittänyttä Julius Lehteä.

Avoimen luokan kärkikolmikko. Kuva: Tapani Aulu

Suomen frisbeegolfliitto kiittää pituusheiton SM-kilpailuiden upeita yhteistyökumppaneita:

Linkkejä: