Amatöörien Suomen mestarit ratkottiin Siikaisissa – Koppiselle jo neljäs peräkkäinen mestaruus

Amatöörien frisbeegolfin Suomen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Siikaisissa. Suomen mestareiksi kruunattiin kahdeksan pelaajaa kahdeksassa eri luokassa. Marina Koppinen jatkoi FA50-luokan voittoputkeaan ja saavutti jo neljännen peräkkäisen amatöörien Suomen mestaruutensa.

Kolmipäiväiset amatöörien SM-kilpailut pelattiin 28.–30. elokuuta Siikaisten frisbeegolfradalla. Kilpailuun osallistui 132 pelaajaa. Kyseessä olivat ensimmäiset Siikaisissa järjestetyt frisbeegolfin arvokilpailut.

Jauhojärvi mestariksi avoimessa amatööriluokassa

MA1-luokan Suomen mestaruuden voitti Joonas Jauhojärvi ennen Otso Viertolaa. Pronssimitali jaettiin Tatu Lehtosaaren, Kosma Miettisen ja Veikka Nummelan kesken.

Jauhojärvi nousi mestariksi viime vuoden pronssisijalta. Myös Nummela jatkoi mitalikannassa sijoituttuaan viime vuonna hopealle.

FA1-luokan Suomen mestariksi kruunattiin Tiia-Maria Toivonen. Sanni Korhonen ja Jaana Kylmäluoma jakoivat hopeamitalin.

Viime vuoden pronssimitalisteja nousi mestareiksi

Jauhojärvi ei ollut viikonlopun ainoa viime vuoden pronssimitalisti, joka nousi tällä kertaa korkeimmalle korokkeelle. FA40-luokassa Maija Koskinen ja MA50-luokassa Mika Malin kirkastivat viime vuoden pronssimitalinsa Suomen mestaruuksiksi.

MA40-luokan mestaruuden voitti puolestaan Pyry Karjalainen. Jaakko Tuovinen uusi viimevuotisen hopeamitalinsa ja Arto Sunila sijoittui pronssille.

Koppiselle neljäs peräkkäinen Suomen mestaruus

FA50-luokassa Marina Koppinen jatkoi voittoputkeaan ja saavutti jo neljännen peräkkäisen amatöörien Suomen mestaruutensa. Koppinen on voittanut FA50-luokan mestaruuden jokaisena vuonna vuodesta 2023 lähtien.

Myös luokan muut mitalistit olivat samoja kuin vuotta aiemmin. Marianna Ojajärvi uusi hopeamitalinsa ja Kaisa Jakoaho pronssinsa.

Amatöörien SM-kilpailuissa kilpailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös MA60- ja FA60-luokissa. MA60-luokan ensimmäiseksi Suomen mestariksi kruunattiin Juha Hämäläinen, kun taas FA60-luokan historiallisen ensimmäisen mestaruuden voitti Paula Hiironen.

Marina Koppinen otti jo neljännen peräkkäisen FA50-luokan Suomen mestaruuden. Kuva: SFL / Pekka Korhonen

MA1:

1. Joonas Jauhojärvi (-16), Salon Frisbeegolf
2. Otso Viertola (-15), Lakeus Disc Golf
T3. Tatu Lehtosaari (-13), Tampereen Frisbeeseura
T3. Kosma Miettinen (-13), Disc Golf Varkaus
T3. Veikka Nummela (-13), ReTee

FA1:

1. Tiia-Maria Toivonen (+11), Rauman Frisbee
T2. Sanni Korhonen (+14), Siikaisten Sisu
T2. Jaana Kylmäluoma (+14), Oulun Frisbeeseura

MA40:

1. Pyry Karjalainen (-10), Marttilan Murto
2. Jaakko Tuovinen (-6), Puskasoturit
3. Arto Sunila (-5), Frisbeekotkat

FA40:

1. Maija Koskinen (+27), Disc Golf Hyvinkää
2. Anni Nuppunen (+40), Willimiehen Disc Golf
3. Ritva Pylvänen (+41), Jämsän Frisbeegolf

MA50:

1. Mika Malin (-16), Disc Golf Vikings
2. Juha Lento (-9), KKp Bats
3. Juha Rinta-Keturi (-8), Disc Golf Varkaus

FA50:

1. Marina Koppinen (+27), Disc Golf Hyvinkää
2. Marianna Ojajärvi (+30), Jyväskylän Liitokiekkoilijat
3. Kaisa Jakoaho (+35), Lords of DiscGolf

MA60:

1. Juha Hämäläinen (+9), Willimiehen Disc Golf
T2. Vesa Lönngren (+10), Disc Golf Vikings
T2. Teemu Hovi (+10), Disc Golf Hyvinkää

FA60:

1. Paula Hiironen (+46), ÄKI DG
2. Ritva Mikkola (+85), Willimiehen Disc Golf

Tulokset kokonaisuudessaan PDGA:n kilpailusivulla.