Junioreiden SM-kisat päätökseen Raaseporissa

Raaseporissa pelattiin junioreiden SM-kisat 29.- 31. elokuuta. Kolmen jännittävän kilpailupäivän jälkeen Suomen mestareiksi kruunattiin Eetu Tuominen (MJ18), Elias Ovaskainen (MJ15) ja Lilja Pohjonen (FJ18). Eetu Tuominen mestaruuteen ylivoimaisella esityksellä MJ18-luokassa yksi nimi oli ylitse muiden, kun Eetu Tuominen (Lempäälän Toivot) voitti Suomen mestaruuden ylivoimaisella erolla. Tuominen johti niin ensimmäisen- kuin toisenkin kierroksen jälkeen ja nappasi lopulta voiton … Lue lisää

Toinen päivä pelattu junioreiden SM-kisoissa Raaseporissa

Eetu Tuominen kasvatti johtoaan – mitalikamppailu säilyi jännittävänä SM-kisojen toiseen kilpailupäivään viiden heiton johtoasemassa lähtenyt Eetu Tuominen (Lempäälän Toivot) jatkoi myös lauantaina huimaa virettään heittämällä kierrostuloksen -7. Tuomisen kokonaistulos kahden pelatun päivän jälkeen on -18, jolla hän johtaa kilpailua peräti seitsemän heiton erolla ennen Hämeenlinnan Discaajien Noel Niskasta (-11). Niskanen oli avauspäivän jälkeen jaetulla kolmannella sijalla, joten hän nosti … Lue lisää

Junioreiden SM-kisat käynnistyivät Raaseporissa

Junioreiden Suomen mestaruuksista kisataan tänä vuonna Raaseporissa 29.- 31. elokuuta. SM-kisojen avauspäivänä perjantaina nähtiin hienoja kierrostuloksia sekä peräti kolme hole in onea. Tuomiselta huikaiseva esitys kisojen avauspäivänä MJ18-luokan voittajasuosikkeihin lukeutuva Eetu Tuominen (Lempäälän Toivot) aloitti junioreiden SM-kisat perjantaina mielettömällä kierroksella. Tuominen paukutti Raaseporin kisaradalle kierrostulokseksi peräti -11, vaikka kierrokselle mahtui yksi bogeykin. Tuolla tuloksella Tuominen johtaa avauspäivän … Lue lisää