Kotimaan arvokisakausi alkaa 12.-13.7. Kajaanista, sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailuilla. Kauden ensimmäisen arvokisan järjestäjinä toimivat Oulun frisbeeseura ja Korven Kopse. Kamppailu SM-mitaleista käydään Impilinna DiscGolfParkissa.
Impilinnassa mitaleista kilpailee 35 paria
Sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailut käydään 12.-13.7. Impilinna DiscGolfParkissa Kajaanissa. Mestaruuksista sekä mitaleista kamppailee yhteensä 35 paria neljässä eri kilpailuluokassa. Kilpailijat ovat jakautuneet luokkiin melko tasaisesti. Avoimessa luokassa kilpailee 11 paria, MP40-luokassa 10 paria ja MP50-luokassa 12 paria. Junioreiden MJ18-luokassa mestaruus ratkotaan kahden parin välillä.
Kilpailun näyttämönä toimii hyvinkin hiljattain valmistunut Impilinna DiscGolfPark. Vasta viime vuonna avattu rata tarjoaa haastetta monelta eri kantilta. Rata on rakennettu entiselle golfkentälle, mutta tarjolla on kuitenkin myös tuttua ja turvallista suomalaista metsäväylää. Sekaparien SM-kisoissa Impilinna DGP pelataan 18-väyläisenä kokonaisuutena, radalta kuitenkin löytyy 27-väylää. SM-kilpailuissa pelattavan radan väyläesittelyt löydät Youtubesta tämän linkin takaa.
Mestaruudet tullaan ratkomaan kolmen kierroksen kilpailulla. Ensimmäinen kierros lauantaina 12.7. tullaan käymään Tough Shot -pelimuotona. Toinen kierros pelataan Modified Alternate Shot -pelimuodolla, joka vaatii jo hieman enemmän strategiaa. Mestaruudet ratkotaan lopulta sunnuntaina Best Shot Max2 -pelimuodolla. Pelimuotojen tarkemmat kuvaukset löydät tämän linkin takaa.
Kilpailun pelimuodot on valittu niin että molemmilta pelaajilta vaaditaan hyviä suorituksia joka kierroksella. Etenkin kahden viimeisen kierroksen aikana tehdyt valinnat voivat muuttaa pelin kulkua merkittävästi.
Ketkä nousevat palkintopallille Kajaanissa?
Avoimessa luokassa hallitsevat mestarit Sonja Laine ja Luka Honkonen eivät ole tänä vuonna mukana kilpailussa. Sen sijaan viime vuonna hopeisen mitalin napanneet Vuorelan Veikkoja edustavat Aatu Kinnunen ja Netta Leppäaho ovat mukana ja lähtevät kilpailuun hienoisina ennakkosuosikkeina. Myös viime vuonna vain yhden heiton palkintopallin ulkopuolelle jääneet Siikaisten Sisun Pekka Korhonen ja Emilia Kallio ovat mukana. Korhoselle ja Kalliolle voittaminen on tuttua, sillä he ovat vuoden 2023 mestarit.
Nämä kaksi paria erottuvat selvästi edukseen etenkin naispelaajien suoritusten puolesta. Leppäaho voitti aiemmin tänä vuonna Prodigy Disc Pro Tourin Vaasan osakilpailun. Kallio nappasi niin ikään samaisen kiertueen Rovaniemen osakilpailun voiton.
Ikäluokissa mitalitaistosta tulee todella kova. MP40-luokan hallitsevat mestarit Tomoottajien Jarmo Aulu ja Hannele Määttä ovat jälleen puolustamassa mestaruuttaan. Parilta löytyy palkintokaapeista viime vuoden mestaruuden lisäksi myös vuoden 2023 mestaruus. Kovimpiin haastajiin lukeutuu ainakin, viime vuoden MP40-luokan hopeamitalistit Riku Tähtinen (Porvoon frisbeegolfseura) ja Nina Rajala (Mäntsälän Frisbeegolf). Myös viime vuonna hopeaa avoimessa luokassa voittaneet Oulun frisbeeseuran Jenni Engström ja Arttu Engström kilpailevat tänä vuonna MP40-luokassa.
MP50-luokassa kolme kärki erottuu ennalta muista osallistujista. Viime vuoden kultamitalistiparin Jori Löytynoja (Nummelan frisbeeseura) saa tänä vuonna parikseen Kirsi Kaikkosen (IIF Discgolf). Haastajat ovat kovat, kun Jani Winterhalter (Lords of DiscGolf) ja Kristiina Sylman (Talin Tallaajat) sekä Team Hippoa edustavat Susanna Lindqvist ja Ville Piippo lähtevät tavoittelemaan kirkkainta mitalia.
Junioreissa mestaruus ratkotaan kahden parin välillä. Viime vuonna kultamitalin napanneet Sweetspotin Riku Määttä ja Camilla Rousku saavat vastaansa todella kovan kaksikon, Hugo Rätyn (Joen Liitokiekko) sekä Lilja Pohjosen (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset). Räty & Pohjonen lähtevät kilpailuun selvinä ennakkosuosikkeina, vaikka vastassa ovat hallitsevat mestarit.

Kilpailuseuranta
Sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailujen tuloksia pääset seuraamaan Disc Golf Metrixistä. Yleisöllä on vapaa pääsy, joten kilpailun seuraaminen Impilinnan radalla onnistuu maksutta. Kannattaa ottaa seurantaan myös Frisbeegolf-SM Instagram ja Facebook. Löydät myös Oulun frisbeeseuran Instagramista sekä Facebookista.