Amatöörien SM-kisat Kokkolassa 19.-21.8.

Frisbeegolfin Amatöörien SM-kisat järjestetään tänä vuonna Kokkolassa Laajalahden frisbeegolfradalla 19.-21.8. Järjestävänä seurana toimii West Coast Disc Golfers. Kolmipäiväisissä kisoissa pelataan kuudessa eri luokassa: mixed ja naisten Advanced- tason luokissa (MA1, FA1) sekä 40- ja 50-vuotiaiden masters-luokissa (MA40, FA40, MA50 ja FA50).

Kisat käynnistyvät ensimmäisellä kierroksella perjantaina klo 9 väliaikalähdöin, ja jatkuvat lauantaina toisella kierroksella väliaikalähdöin tulosjärjestyksessä klo 9. Finaalipäivänä kolmas kierros aloitetaan niin ikään klo 9 väliaikalähdöin tulosjärjestyksessä.

Kilpailuun osallistuu yhteensä 100 pelaajaa. Pelaajat karsittiin SM-kisaan Prodigy Disc Amateur tour -karsintakiertueella, joka koostui kuudesta eri puolilla Suomea järjestetystä osakilpailusta. 

Mestari vaihtuu Advanced-luokissa

Tänä vuonna käytössä on ensimmäistä kertaa sääntö, jonka mukaan edellisvuonna amatöörien SM-kisoissa voittaneet saavat automaattisesti paikan seuraavan vuoden SM-kisoihin. Paikan saivat täten MA1-luokan voittaja Teemu Honkanen, FA1-luokan voittaja Jonna Säkkinen sekä masters-luokista Niclas Nieminen (MA40), Heidi Helin-Harinen (FA40) sekä Jani Heiskanen (MA50). Heistä Laajalahden radalla nähdään vain Nieminen ja Heiskanen, joten mestaruus vaihtuu useassa luokassa. 

MA1-luokassa mielenkiinto kohdistuu muun muassa Timo Kantelisen (Frisbeegolfseura Mandon Kiertäjät) peliin. Kantelinen sijoittui Prodigy Disc Amateur Tourin Saarijärven osakilpailussa neljänneksi. Ennakkosuosikiksi voidaan nostaa myös järjestäjäseura West Coast Disc Golfers Kokkola ry:tä edustava Joona Hirvinen, joka voitti Saarijärven osakilpailun ja tuli neljänneksi European Amateur Openissa. Huomio kohdistuu myös esimerkiksi Turun osakilpailussa toiseksi sijoittuneen Niklas Maanpään (Marttilan Murto) peliin. Karsintaosakilpailun voittaneista voidaan nostaa esille esimerkiksi Marius Kindstedt (Porvoon frisbeegolfseura). 

FA1-luokassa parhaista sijoituksista mittelöi muun muassa Nokia Amateur Openin voittanut ja European Amateur Openissa pronssille yltänyt Marjo Haarala (FrisbeeGolfClub Hyrylä), jolla on muiden saavutusten lisäksi luokan paras rating.  Perhonjokilaakson Frisbeegolf ry:n edustaja Heli Jylhä, joka heitti Saarijärven amatöörikiertueosakilpailussa kolmanneksi ja oli mukana joukkuefrisbeegolfin SM-kisoissa 9. sijalle heittäneessä sekajoukkueessa. Mielenkiinto kohdistuu myös esimerkiksi Frisbeegolfin SM-kisoissa 12. sijalle heittäneen Kia Snellmanin (Padasjoen Frisbeegolf) peliin sekä Nokialla European Amateur Openissa toiseksi yltäneen ja Turun karsintaosakilpailussa voiton vieneen Jenny Pujolin (Skogby IK Discgolf) heittoihin. Pujol sijoittui frisbeegolfin SM-kisoissa heti Snellmanin jälkeen 13. sijalle. Unohtaa ei sovi myöskään viime vuoden Amatöörien SM-kisoissa jaetun pronssin saavuttanutta Sonja Lainetta (Jyväskylän Liitokiekkoilijat).

Masters-luokissa uusia haastajia

MA40-luokassa voittoaan puolustaa Vuorelan Veikkojen Niclas Nieminen, joka sijoittui EPT-X Latitude 64 Tyyni -kilpailussa toiseksi ja Järvenpään karsintaosakilpailussa kolmanneksi. Häntä haastaa esimerkiksi European Amateur Openissa 10. sijoittunut Antti Rautio (Liitokiekkoseura Mustavaris) sekä samaisessa kisassa 12. sijalle heittänyt Janne Sinisalmi (Disc Golf Club Provinssi). 

Naisten vastaavassa luokassa (FA40) huomio kohdistuu muun muassa viime vuoden amatöörien SM-kisoissa neljänneksi heittäneeseen Riina Körkköön (Oulun frisbeeseura). Parhaan PDGA-ratingin tällä hetkellä omaava Mari Kaipio oli mukana joukkuefrisbeegolfin SM-kisoissa seitsemännelle sijalle yltäneessä Puskaputtaajien sekajoukkueessa. Heidi Könssi (Saarijärven Frisbaajat) heitti esimerkiksi EPT-X Latitude 64 Tyyni -kilpailussa toiseksi. 

MA50-luokassa pelaamassa nähdään puolustava mestari Jani Heiskanen (Karttulan tennisseuran frisbeegolfjaosto), joka heitti Vihdin Masters-osakilpailussa 14. sijalle. Hänet haastaa muun muassa Riutan Masters-tourilla neljänneksi sijoittunut, ja luokkansa parhaan ratingin omaava, Juha Lehtola (Karkkilan Frisbeegolf) sekä esimerkiksi EPT-X Latitude 64 Tyyni -kilpailussa kolmanneksi yltänyt Juha Lento (V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats). Muista haastajista mainittakoon Nokia Amateur Openin ja Saarijärven karsintakilpailun voittanut Markku Kivelä (FGP – FrisbeeGolf Petäjävesi). 

FA50-luokassa ei viime vuoden SM-kisoissa ollut pelaajia, mutta tänä vuonna mestarin titteliä tavoittelee muun muassa Järvenpään karsintaosakilpailun voittanut Ritva Mustonen (Raisu Lumous Disc Golf) ja Tammisaaren karsintaosakilpailun voittanut Sinikka Bäck (Lohjan Liitokiekkoilijat).

Kilpailu käydään Natura-alueen rajalla

Laajalahden frisbeegolfrata toimii SM-kisojen näyttämönä ensimmäistä kertaa. Radan omistaa Kokkolan kaupunki, mutta radan ovat rakentaneet ja sitä pitävät yllä seura-aktiivit talkoovoimin. Laajalahden rata sijaitsee Natura-alueen rajamailla, ja muutamalta väylältä löytyy kaupungin sanelemat OB-alueet. 

– Kilpailussa pelataan Laajalahden normaalilla layoutilla. Pieniä muutoksia rataan on tehty, eli kiertoa on pyöräytetty ja saariväylä on tehty. Kokkola Open on viimeksi pelattu samalla leiskalla, toteaa kilpailunjohtaja Kim Hägglund.

Kilpailuun on vapaa pääsy ja yleisö on tervetullutta.

Päiväaikataulut:

Perjantai 19.8. 

  •  Ensimmäinen kierros väliaikalähdöin alkaen klo 9.00 
  • Luokat järjestyksessä MA1, FA1, MA40, FA40, MA50, FA50

Lauantai 20.8. 

  • Toinen kierros väliaikalähdöin tulosjärjestyksessä alkaen klo 9.00
  • Luokat järjestyksessä MA40, FA40, MA50, FA50, MA1, FA1

Sunnuntai 21.8

  • Kolmas kierros väliaikalähdöin tulosjärjestyksessä alkaen klo 9.00
  • Luokat järjestyksessä MA1 ryhmät 5-10, MA50, FA50, MA40, FA40, FA1, MA1 ryhmät 1-4

Linkit ja lisätietoja:
Frisbeegolfin SM-sivut: frisbeegolf-sm.fi/amatoorit
Kilpailun Metrix-sivu (ilmoittautuneet, tulospalvelu): discgolfmetrix.com/2042167